Kaisan café

Tarkoitukseni on jatkossakin keskittyä Helsingin kahviloihin, mutta vertailu muiden paikkakuntien keitaisiin voi olla sangen hyödyllistä. Espoon Tapiola on kaiken lisäksi melkein Helsinkiä. Ainakin se on Espoon helsinkiläisin paikka – Itäkeskuksen sivistyneempi versio. Itäkeskusta sivistyneempi on myös Kaisan café, joka sijaitsee Stockmannin takana bussirampin päällä. Ensimmäisellä kerralla sen löytäminen voi olla hieman hankalaa mutta itse asiassa kahvila sijaitsee niin keskeisellä paikalla, että Tapiolassa bussia vaihtava ehtii vaivatta poiketa pullakahville, jos bussin vuoroväli on vähääkään pidempi. Ja kannattaa Kaisaan poiketa, vaikkei se erityisen kodikas paikka olekaan. Ostoskeskuksen puitteita ei ole onnistuttu häivyttämään. Eikä ehkä tosissaan yritettykään. Muovikukilla on hankalaa peitota kolisevia rullaportaita kaikuvia kivilattioita. Pussiteetä, kalseat seinät, pöydillä muovitabletit. Mutta leivontaan on panostettu tosissaaan, mikä on kaikesta huolimatta tärkeintä.

Nettilehti tietää kertoa, että kahvila on toiminut samalla paikalla jo yli 20 vuotta, kun kahvilan perustajana toiminut Kaisa päätti vaihtaa uran insinööritoimistossa kahvilan omistajaksi – kaikin puolin kunnioitettava päätös. Kahvilan värikäs vitriini on paljonpuhuva. On selvää, että tässä paikassa joku pyrkii toteuttamaan parhaita synttäri- ja mehukestimuistojaan. Kakkuja on PALJON ja ne ovat VÄRIKKÄITÄ. Aivan erityisessä suosiossa ovat vaaleanpunaiset, kirkkaankeltaiset ja muut sokeroidut räikeät värit. Suklaanpaloilla ja ties millä napeilla koristeltuina. Iloisesta värikavalkaadista huolimatta katseen vangitsee hillittömän suuret korvapuustit. Kaisan pullat kisaavat tasapäisesti pääkaupungin suurimpien korvapuustien tittelistä Cafe Espan turbopullien kanssa. Kaisan pullia saa myös normaalikokoisina, jotka nekin ovat melko massiivisia. Samasta taikinasta on kyse ja pienemmässä pullassa näyttäisi olevan runsaammin kanelia, joten kimppuun. Päällimmäinen mielikuva on pullan sokerisuus. Kanelia tuskin aavistaa vaikka sitä silmin nähtävästi on. Vaikka pullaa mutustaa ajatuksen kanssa viimeiseen muruun asti eivät maut nouse kunnolla esiin. Kaisan pullat näyttävät maukkaammilta kun miltä ne maistuvat. Tuoreita ne ovat aina, kaikin puolin hyviä pullia. Valitettavasti eivät kuitenkaan sen enempää.

Kakkuja on loputtomasti, ne ovat halpoja ja sopivan kokoisia, jotta uusia jaksaa syödä vaikka päivittäin. Osa kakuista tuntuu olevan samasta saavista kotoisin, hieman eri kuorrutuksin vain. Usein pohjana tuntuu olevan jonkinlainen mokkapala-sovellus. Mutta varsin omaperäisiäkin luomuksiakin löytyy. Marjarahkapiiras on kirpsakan raikas ja hillitty. Valitettavasti puolet kakusta on mautonta perus-vehnäjauhopohjaa, joka jää itseltäni syömättä kokonaan. Appelsiinikakku on ilmava mutta hieman mauton. Sokerinen ennen kaikkea. Toistaiseksi paras löytöni on juustokakku, joka on tummanruskeaksi paahtunut, tuore, ja tuoksuu ja maistuu meijerille. Rehellisestä tuoksusta herahtaa vesi kielelle. Ajatukset leijailevat kesäisen hikiseen navettaan, jossa kärpäset surisevat ikkunoissa ja tyytyväiset lehmät odottavat utareet pinkeinä iltalypsyä. Aika hyvin yhdeltä kakulta ottaen huomioon, että en ole laittanut jalkaani navettaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

Näillä terveisillä kehoitan jokaista lukijaa Espooseen ja Kaisan kahvilaan seikkailemaan! Ja jos Espoosta löytyy parempiakin kahviloita, niin haluan ehdottomasti tietää. Kaisan kahvilakin on sen verran kelpo paikka, että olen valmis lähtemään pidemmällekin, jos tiedossa on vieläkin parempaa.

Kaisan café: Itätuulenkuja 8, Tapiola, Espoo. Avoinna ma-pe klo 7.30-18.

Puolet vitriinistä - se hillitympi puoli.

Niin kuin Jyväskylässä olisi.

~ Kirjoittanut korvapuusti : kesäkuu 13, 2010.

Yksi vastaus to “Kaisan café”

  1. Ihanaa kun olet kirjoittaut tästä kahvilasta!!!!

    Vinkkasin omassa blogissani tätä linkkiä. Kts Männiköllä.

    t. maiju

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.