Max´s cafe

Max´s cafe on epäilemättä yksi kaupungin parhaista kahviloista. Se on kodikas kivijalkakahvila jossa ei ikinä tarvitse pettyä. Mukava korkea huone ja parvi luovat lähes olohuonemaisen tunnelman ja usein paikalla on niin paljon lapsiperheitä, että kahvila taitaakin toimittaa korttelin yhteisen kerhotilan tointa. Niin kuin kunnon kahvilan pitääkin. Lisäksi hinnat ovat selvästi keskustaa huokeammat joten Munkkivuoreen kannatta lähteä hyvän perässä. Säästät välittömästi sporalipun hinnan asioimalla Maxsissa keskustaketjujen sijaan.

Max´sin korvapuusti on kaupungin huippua vaikka ei aivan Cafe Maroccon puustin tasolle ylläkään. Tuoreudessa Maxs´in korvapuusti on lyömätön eikä eteeni ole täällä kertaakaan tullut kuivahtanutta pullaa. Kauniskin se on. Todella tiiviiksi leivottu kierre on täynnä pippurista kanelia ja maku on myös hieman pähkinäinen. Täydellisyyttä hipova herkku, sen lupaan.

Leivokset Max´sissa ovat hyllyviä ja herkullisia. Vadelmajugurttirahkakakun ensivaikutelma on hieman barokkinen mutta ennakkoluuloista huolimatta siinä ei ole mitään liikaa. Muhkea marjaisa kakku on täysi napakymppi. Tulee mieleen lapsuus ja on tirautettava pieni onnenkyynel. Ainoa miinus on liian rasvainen digestivepohja, ongelma, johon Helsingissä törmää tämän tästä. Todella herkullinen on myös mustikkajuustokakku, niin ikään mehevä ja syntisen kermainen pläjäys. Maxs´in kakut ovat kautta linjan muhevan runsaita ja marjaisia. Muffinsseista löytää herkullisia, joskin melko yllätyksettömiä, vaihtoehtoja joka lähtöön.

Sille, joka kaipaa toisenlaista herkkua, voi suosittella silloin tällöin tarjolla olevaa juoponkakkua. Whiskeyllä maustettu suklaakakku on kuiva ja nuiva niin kuin salaojitettu suo ja sopii sille, joka ei ole yhtä perso makealle kuin minä.

Teevalikoima on keskinkertainen. Irtoteet taitavat tulla Nordqvistiltä, parempaakin olisi lupa toivoa. Paljon muuta napistavaa en Max´s cafesta keksi. Ai juu, muuten niin mukavalla terassilla joutuu harmittavan usein tahtomattaan kuuntelemaan munkkivuorilaisökyjen auton-, veneen-, asunto-osakkeenvaihtosuunnitelmia. Vaan suotakoon se heille, kiva että porvarikin tajuaa hyvän päälle.

Max´s cafe, Munkkiniemen puistotie 7. Avoinna ma-pe 7-17.30, la 9-16 ja su 10-15.

Tältä näyttää kunnon kahvila

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mustikkajuustokakku for you my friend

 

Kaisan café

Tarkoitukseni on jatkossakin keskittyä Helsingin kahviloihin, mutta vertailu muiden paikkakuntien keitaisiin voi olla sangen hyödyllistä. Espoon Tapiola on kaiken lisäksi melkein Helsinkiä. Ainakin se on Espoon helsinkiläisin paikka – Itäkeskuksen sivistyneempi versio. Itäkeskusta sivistyneempi on myös Kaisan café, joka sijaitsee Stockmannin takana bussirampin päällä. Ensimmäisellä kerralla sen löytäminen voi olla hieman hankalaa mutta itse asiassa kahvila sijaitsee niin keskeisellä paikalla, että Tapiolassa bussia vaihtava ehtii vaivatta poiketa pullakahville, jos bussin vuoroväli on vähääkään pidempi. Ja kannattaa Kaisaan poiketa, vaikkei se erityisen kodikas paikka olekaan. Ostoskeskuksen puitteita ei ole onnistuttu häivyttämään. Eikä ehkä tosissaan yritettykään. Muovikukilla on hankalaa peitota kolisevia rullaportaita kaikuvia kivilattioita. Pussiteetä, kalseat seinät, pöydillä muovitabletit. Mutta leivontaan on panostettu tosissaaan, mikä on kaikesta huolimatta tärkeintä.

Nettilehti tietää kertoa, että kahvila on toiminut samalla paikalla jo yli 20 vuotta, kun kahvilan perustajana toiminut Kaisa päätti vaihtaa uran insinööritoimistossa kahvilan omistajaksi – kaikin puolin kunnioitettava päätös. Kahvilan värikäs vitriini on paljonpuhuva. On selvää, että tässä paikassa joku pyrkii toteuttamaan parhaita synttäri- ja mehukestimuistojaan. Kakkuja on PALJON ja ne ovat VÄRIKKÄITÄ. Aivan erityisessä suosiossa ovat vaaleanpunaiset, kirkkaankeltaiset ja muut sokeroidut räikeät värit. Suklaanpaloilla ja ties millä napeilla koristeltuina. Iloisesta värikavalkaadista huolimatta katseen vangitsee hillittömän suuret korvapuustit. Kaisan pullat kisaavat tasapäisesti pääkaupungin suurimpien korvapuustien tittelistä Cafe Espan turbopullien kanssa. Kaisan pullia saa myös normaalikokoisina, jotka nekin ovat melko massiivisia. Samasta taikinasta on kyse ja pienemmässä pullassa näyttäisi olevan runsaammin kanelia, joten kimppuun. Päällimmäinen mielikuva on pullan sokerisuus. Kanelia tuskin aavistaa vaikka sitä silmin nähtävästi on. Vaikka pullaa mutustaa ajatuksen kanssa viimeiseen muruun asti eivät maut nouse kunnolla esiin. Kaisan pullat näyttävät maukkaammilta kun miltä ne maistuvat. Tuoreita ne ovat aina, kaikin puolin hyviä pullia. Valitettavasti eivät kuitenkaan sen enempää.

Kakkuja on loputtomasti, ne ovat halpoja ja sopivan kokoisia, jotta uusia jaksaa syödä vaikka päivittäin. Osa kakuista tuntuu olevan samasta saavista kotoisin, hieman eri kuorrutuksin vain. Usein pohjana tuntuu olevan jonkinlainen mokkapala-sovellus. Mutta varsin omaperäisiäkin luomuksiakin löytyy. Marjarahkapiiras on kirpsakan raikas ja hillitty. Valitettavasti puolet kakusta on mautonta perus-vehnäjauhopohjaa, joka jää itseltäni syömättä kokonaan. Appelsiinikakku on ilmava mutta hieman mauton. Sokerinen ennen kaikkea. Toistaiseksi paras löytöni on juustokakku, joka on tummanruskeaksi paahtunut, tuore, ja tuoksuu ja maistuu meijerille. Rehellisestä tuoksusta herahtaa vesi kielelle. Ajatukset leijailevat kesäisen hikiseen navettaan, jossa kärpäset surisevat ikkunoissa ja tyytyväiset lehmät odottavat utareet pinkeinä iltalypsyä. Aika hyvin yhdeltä kakulta ottaen huomioon, että en ole laittanut jalkaani navettaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

Näillä terveisillä kehoitan jokaista lukijaa Espooseen ja Kaisan kahvilaan seikkailemaan! Ja jos Espoosta löytyy parempiakin kahviloita, niin haluan ehdottomasti tietää. Kaisan kahvilakin on sen verran kelpo paikka, että olen valmis lähtemään pidemmällekin, jos tiedossa on vieläkin parempaa.

Kaisan café: Itätuulenkuja 8, Tapiola, Espoo. Avoinna ma-pe klo 7.30-18.

Puolet vitriinistä - se hillitympi puoli.

Niin kuin Jyväskylässä olisi.

Cafe Jugend

Kerrankin pääsee rehellisesti sanomaan, että rahalla ei saa kaikkea. Ja että moni kakku päältä kaunis. Ja porvari nukkuu huonosti. Nimittäin Cafe Jugend on komeista puitteistaan huolimatta aivan keskinkertainen kahvila. Hinnat sitä vastoin taitavat olla Helsingin kalleimmat.

Mahdanko muistaa väärin, että Cafe Jugendin kakkuvitriini olisi pullistellut herkkuja vajaa vuosi sitten kahvilan avatessa? Nykyään hehtaarin mittainen lasikaappi kumisee tyhjyyttään, ja somasti esille asetetut Sisuaskit ja Suffelipatukat kruunaavat neukkutunnelman. Kahvilan kulttuurihistoriallisestikin merkittävä hulppea sali freskoineen on katseenvangitsija, mutta pian silmään pistävät myös hinnat. Mitä sanot munariisipiirakasta, hinta 6€? Tai maistuisiko kakunpala seitsemällä eurolla? Teevalikoima näyttää runsaalta, mutta en edes uskalla tiedustella mitä kuppi maksaa.

Korvapuusti on sentään kansanhuvia, ja siihen riittänee rahvaan rahat myös Cafe Jugendissa (2,5€). Käy ilmi, että pullat toimittaa Eromanga, ja niitä saa huokeammalla ja tuoreempana parin korttelin päästä Eromangan omasta kahvilasta. Kaiken lisäksi pullat ovat tarjoilijan ylitsevuotavista kehuista huolimatta todella heikkoja. Ne ovat teollisen oloisia ja niissä on ällöttävä kalvomainen pinta joka voi johtua siitä, että ne eivät todellakaan ole uunituoreita. Kenties huippukahvilaksi pyrkivältä Cafe Jugendilta toivoisi parempaa arviokykyä.

Ilmeisesti Cafe Jugendin kondiittori pistää paukut talon leivoksiin, jotka ovat korean näköisiä. Nimikkoleivos on kuohkean oloinen kaakaosuikale. Täytteenä on jotakin kukkaista ja vadelmaa. Paljon muuta en osaa sanoa. Hyvää toki, mutta suutuntuma on liiankin esoteerinen. Tuskin muistaa kakkua syöneensä siinä vaiheessa kun tarjoilija tulee keräilemään pöydästä astioita. Makeannälkää tällä herkulla ei tyydytetä. Juusto-passionkakun hennot värit eivät nekään lupaa paljon, mutta kakussa on sentään ihan reilut maut. Itse asiassa melkein liiankin reilut, sillä kakku tuoksuu kovasti voille ja tuorejuustolle. Mikäli täyte tasapainoilee liian rasvaisuuden rajoilla, mennään kakunpohjan puolella yli niin että humahtaa. Käsittämättömän rasvainen pohja on kaikesta huolimatta täysin mauton. Onneksi kuorrutuksen passionhedelmän raikkaus pitää kakun jotenkuten kasassa. Kaunis kakku, kokonaisarvosana keskinkertainen.

Maailmalla parempi väki ilmeisesti herkuttelee nykyään Macaronseilla. Eli sellaisilla pienillä räikeän värisillä ja hampurilaisen näköisillä kekseillä. Tällaisia on tarjolla Cafe Jugendissakin. Vulgaariudessaan ne sopivat kauniiseen ja arvokkaaseen kahvilaan yhtä hyvin kuin Pate Mustajärvi Linnan juhliin. Makunsa puolesta Cafe Jugendin kuivat mantelijauhokeksit (á 2 €) kisaavat tasaväkisesti Fasupalojen kanssa.

Ei ole tämä paikka tarkoitettu minua varten. Keskustaneliöiden kuukausivuokra taitaakin olla sitä luokkaa, että kohdeyleisö on pikemminkin risteilyturistit ja minkkiturkkitädit. Sääli, sillä Cafe Jugendin konseptin takana tuntuisi olevan yritteliästä porukkaa.

Cafe Jugend, Pohjoisesplanadi 19. Avoinna ma-pe klo 8-17, la klo 10-17. www.cafejugend.fi

Suomen pisin kakkuvitriini? Ja tyhjin?

Se vähemmän esoteerinen kakuista, eli juusto-passionhedelmäkakku.

Cafe Eepos

Todellisen kahviloiden ystävän kannattaa suunnata kohti Töölöä. Olen moittinut useaan otteeseen kruununhaan kahviloita, mutta Töölössä tilanne on täysin käänteinen. Cafe Marocco on vertaansa vailla, ja muutaman korttelin päässä sijaitseva Cafe Eepos ei paljon kalpene. Tunnelmaltaan Cafe Eepos on hieman lounaspaikkamaisempi kuin Cafe Marocco, vaikka kummastakin paikasta saa niin suolaista kuin makeaakin. Itseäni kiinnostaa tietenkin ennen kaikkea leipomon annit, ja kehoitankin etsiytymään Cafe Eepokseen kaupungin kenties parhaan mutakakun vuoksi.

Eepoksen täyssuklainen mutakakku on kolme kakkua yhdessä. Pinta on napakka ja kova, sisus samettisen pehmeä, ja reunat kuiviksi paistuneet. Yhtä kaikki taikina on sama suklaasta, voista ja kanamunista luotu herkkupommi. Kakun kanssa tarjottavalla tusinavaniljakastikkeella ei hemaisevaa kakkua kannata latistaa.

Mutakakkua taitaa saada lähes päivittäin, tarjolla on myös erilaisia juusto-, porkka- ja marjakakkuja. Ainakin porkkanakakku on lähes mutakakun kaltainen täysosuma: kostea, raikas ja tuore. Se tuoksuu inkivääriltä ja appelsiiniltä. Juustokuorrutuksessa on runsaasti sitrusta mutta se on hieman liian rasvaista, vivahtaa voilta. Reilusta kakunpalasta riittää melkein kahdelle, hinta on 4,5 €. Joulun alla ostamani mustikkamuffinssi tuoksuu ja maistuu tietenkin mukavan jouluiselle. Se on kuitenkin hieman mauton ja eloton, kunnes sisältä paljastuu muhkea mustikkahillosydän, joka pelastaa muffinssillekin hyvät pisteet. Yleisesti ottaen leivonnaisia on paljon, enkä ole vielä ehtinyt maistamaan niistä puoliakaan.

Cafe Eepoksen korvapuustit ovat oma lukunsa. Maanantaisin tarjolla on vain esipaistettuja bulkkipullia, mutta muina päivinä saa kahvilan omia kanelikierteitä. Kannattaa varmistaa pullien alkuperä, jottei pety. Korvapuustien ulkonäkö vaihtelee kerrasta toiseen. Joskus ne on leivottu muffinssivuokiin, jolloin pullat ovat korkeita kuin tatit. Toisinaan ne taas ovat perinteisemmän näköisiä kauniita simpukoita. Taikina on kuitenkin sama; hieman karkea ja rouhea, jopa aavistuksen leipämäinen, eikä erityisen makea. Kardemummaa on runsaasti, se saattaa jopa poltella herkemmän suuta. Cafe Eepoksen korvapuusteihin tottuminen voi viedä oman aikansa, mutta itse olen hitaasti mutta varmasti tykästynyt niihin perinpohjaisesti. Niissä voisi kuitenkin olla hieman enemmän sokeria ja voita… Muffinsseilla saa puolestani leikkiä mieli määrin, mutta korvapuusteista ei pidä yrittää tehdä terveysruokaa.

Leipomisiin Cafe Eepoksessa panostetaan sellaisella huolella ja rakkaudella, että sen toivoisi näkyvän kaikessa muussakin. Teetarjonta on kuitenkin mitä on, niin kuin Helsingissä yleensä. Eepoksen valttikortti on todella kaunis ja valoisa kulmahuoneisto, jota valitettavasti vaivaa lievä kulissimaisuus. Kahvilan nimi on hieman harhaanjohtava, vaikka seiniä ympäröivätkin korkeat kirjahyllyt. Ne on täytetty dekkareilla, kioskiromaaneilla ja muilla niteillä, jotka toimittavat lähinnä rekvisiitan roolia. Cafe Eepos olisi oiva paikka kirjallisuusilloille ja vastaaville, mutta sitä potentiaalia Eepoksessa ei ole ainakaan vielä hyödynnetty laisinkaan. Myöskään hieman iäkkäämmät tarjoilijat eivät ole erityisen joviaaleja, joten kahvilan tunnelma on hieman jäykän puoleinen. Lounasaikana porukkaa saattaa olla paljon, jolloin soppalautaset kilisevät iloisesti. Muulloin Cafe Eepoksessa on rauhallista ja siellä on mukava syventyä kakkupalan kanssa kirjaan – kunhan muistaa tuoda oman eepoksen mukanaan.

Cafe Eepos, Runeberginkatu 29. Avoinna ma-pe 10-18, pe 10-17.

Varo näitä tusinapullia, muffinssit ovat ehtaa tavaraa.

Korvapuusti kuin taideteos

Runeberginkatu, Kauppiksen ja Hankenin sporapysäkki.

Café Cultur

Kenties vain kerran – mutta toivottavasti edes kerran – elämäsi aikana koputat oveen, jonka takana asuu rakkaus. Ja tuo ovi voi aivan hyvin olla kahvilan ovi, sillä rakkaudesta kahviloissa perimmiltään on kyse. Hyvä kahvila on lämmin, kaunis, hyväntuoksuinen ja turvallinen. Se on rauhallinen mutta eloisa ja lempeä mutta temperamenttinen: kuin rakastettu siis. Tällaiseen oveen minä koputin. Ja ovi avattiin.

Café Cultur ei ole ainoa maailman kahvila, jossa toteutuu ajatus kahvilasta rakkautena. Ei edes Suomen ainoa kahvila. Mutta yksi harvoista se varmasti on. Ja koska sinä et valitettavasti voi kokea Café Culturia, niin annan sinulle tarkimmin varjelemani kahvilasalaisuuteni… Turun saaristossa, Kemiössä, on saari nimeltä Högsåra. Kauniiseen Kemiöön pääsee linja-autolla kolmessa tunnissa. Högsåraan matkaa on jatkettava lossilla, joka kulkee vain muutaman kerran päivässä. Saarella ei ole kuin kourallinen ympärivuotisia asukkaita mutta kesävieraita on tarpeeksi, jotta saaressa löytyy paratiisi nimeltä Farmors Cafe. Sieltä löydät sen mistä yllä puhun: kermakakut, pitsireunaiset marengit, natisevat puulattiat ja herttaistakin herttaisemmat kahvilanpitäjät. Kahvilalla on kotisivut.

Mutta onnekas löytää rakkauden täyttämän kahvilan lähempääkin. Aleksanterinkatu 23:sta toimi hetken hassusti nimetty Café Cultur. Enkä todella osaa sanoa, oliko Café Cultur pikemminkin rakkauden tyyssija kuin kahvila. Lopulta kysymys on kuitenkin turha, sillä Café Cultur todella oli molempia.

Café Culturin sisustus on sekoitus mummolaa, kirpputoria ja vuosisadan alun wieniläistä konditoriaa. Kaunis vitriini on tunnelmallisesti valaistu ja pullollaan herkkuja. Ensimmäisenä silmään pistää vaalean ruskea porkkanakakku, joka osoittautuu herkäksi ja miellyttävällä tavalla jauhoiseksi. Se on lähes ruokaisa. Juustokuorrutus on lempeän raikas, ei ylimakea niin kuin tämän maan kutyymi valitettavasti on. Niin ikään browniet ovat vähäeleisen ihania, erittäin rasvaisia ja herkullisia. Tumman suklaan karvas maku jää kutittelemaan kitalakea. Harvinaisen söpöt pienet muffinssit ovat valitettavasti päässeet hieman kuivahtamaan. Luovat reseptit ja rohkea heittäytyminen todistaa, että Café Cultur rakentuu rakkauden varaan. Vai mitä sanot kookoshiutalekekseistä, joissa on lakritsihippuja, tai sokerisista suklaamöykyistä á la Haukka-aho, jotka koostuvat minttusuklaasta, rasvasta ja riisimuroista? Luovaa hulluutta, käsityötä ja todellista autenttisuutta.

Hillitty ja huolella valikoitu teevalikoima tuo tarvittavaa tasapainoa iloisesti rönsyilevälle leipomo-osastolle. Purkissa kasvatettu tee on jännittävä makupommi, ja Kaakkois-Aasiasta tuotu jasmin-tee vie ajatukset kevääseen ja puiden puhkeamisen lehteen.

Ja lopulta se, mikä mittaa jokaisen kahvilan tason: korvapuustit. Jumala tietää, että arkailen maistaa Café Culturin korvapuusteja. En halua, että mikään pilaa vaikutelmaani kahvilan täydellisyydestä. Lukemattomat asiat voivat mennä pieleen korvapuustin leivonnassa. Liian kylmät kananmunat voivat tuhota usean tunnin moitteettoman työn. Sitä suurempi on siis onneni, kun maistan kahvilan korvapuusteja, joiden ulkonäkökin ruokkii mielikuvitusta. Kanelia on hyvin vähän mutta siitä huolimatta maku on käsittämättömän rikas. Aito. Kun pullan murtaa ja työntää nenän kiinni vitivalkoiseen taikinaa täyttyy pää sinfoniasta, joka nostattaa kyyneleet silmiin. Onnekseni pullat ovat pieniä , joten voin jahdata niiden kauneuden olemusta pitkään. Sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta en saa kiinni niiden salaisuudesta. Kenties niissä on hieman vaniljaa? Vai onko tämä yksinkertaisesti jauhojen, voin, sokerin ja kananmunien taivaallista alkemiaa? Tulen melkein hulluksi. Juuri tätä rakastan elämässä eniten: sitä, kuinka asiat pikaisesti näyttäytyvät minulle, paetakseen ulottumattomiini heti seuraavassa hetkessä. Ja sen Café Culturin korvapuustit toden totta tekevät. Amen.

Mitäpä muuta voi sanoa tästä harvoille ja valikoiduille suodusta kahvilasta? Palvelu on sydämellistä ja rakastettavaa pikemmin kuin asiantuntevaa, mikä juuri oikein on. Rakkauden ja lämmön aistii jokaisessa pienessä yksityiskohdassa – korvansa menettäneessä kahvikupissa siinä missä sekalaisessa asiakaskunnassa ja todellisella sormituntumalla valitussa kulttuuriohjelmassakin. Mistä ovat tulleet naapuripöydän mummot? Mihin on matkalla mies, joka kertoo olevansa postilentäjä? Mikä heidät on saattanut Café Culturiin? Mikä onni onkaan elää ja kokea ihmiset tässä ohikiitävässä hetkessä tällä planeetalla, joka halkoo avaruutta 107 000 km tuntinopeudella. Kiitollisena kumarran niin että otsani koskettaa polviin.

Toivon, että löydät ikioman Café Culturin. Etsiessäsi kannattaa poiketa Högsåraan. Ja kokeile joskus Aleksanterinkatu 23 ovea. Kenties se aukeaa sinullekin.

Café Cultur, Aleksanterinkatu 23. Avoinna 5.12.2009.

True love

Kahvila-konditoria Wanzetta

Pistäydy kahvila Wanzettaan, mikäli tarvitset määritelmän sanalle kehno. Kuvaavasti Wanzetta nimittää itseään kahvila-konditoriaksi, vaikka se töin ja tuskin täyttää edes kahvilan mittoja. Ilmeisesti eines-sacher-palat oikeuttavat konditoria etuliitteen käytön? Pääasiassa raksaduunareista koostuva asiakaskunta pitää visusti huolen siitä, että vitriini pullistelee elmukelmusämpylöitä, ja ketsuppi- ja sinappitonkat viittaavat siihen, että lihapiirakatkin järjestynee. Toimeton leipähylly kerää pölyä. Pöytäkeskusteluja seuraamalla kuulee ”kansan syvän äänen”, joka kommentoi asiantuntemuksella kaikkea veropolitiikasta pekkaspäiviin. Tänne vaan jokainen Hesarin toimittaja, ei tarvitse lähteä Kontulaan asti etsimään kadunmiestä.

Wanzettan sisustuksesta on valitettavasti pakko sanoa jokunen sana. Muistanko väärin, mutta olen lähes vakuuttunut, että Wanzettassa on kuvattu jonkin Kaurismäki-elokuvan kohtaus? Mikäli näin on, niin elokuvan on pakko olla mustavalkoinen. Kahvilan seinät ovat järkyttävän homeenvihreät ja puoliksi mäntypuupaneloidut. Seinillä on sekalaista pölyn peittämää kahvilahenkistä Tiimari-rekvisiittaa. Kaurismäen lavastajalle olisi täällä töitä. Tarjoilijan penseä asenne ja habitus kävisivät kyllä sellaisinaan mihin tahansa Kaurismäki-pätkään. Kahvilan aukioloajat osoittavat niin ikään lähes kunnioitettavaa piittaamattomuutta muiden kuin lähistöllä työskentelevien fyysisten ammatinharjoittajien tarpeista: ma-pe klo 7-15.

Mutta on Kahvila-konditoria Wanzettalla puolensakin, muutoin en siitä kirjoittaisikaan. Jonkinlaista yritystä kelvolliseksi pullakahvipaikaksi Wanzetassa sentään on. Pullat ja piirakat leivotaan itse, mistä varmistuin kurkkaamalla keittiö-leipomon puolelle. Korvapuustit tuoksuvat tuoreelle, mutta pinta on hieman kumimainen. Aivan kuin pullat olisi pakastettu ja sulatettu, mutta ei kai nyt kuitenkaan? Pullat näyttävät ihan söpöiltä ja suuntuntuma välttää. Makua pullissa ei valitettavasti ole nimeksikään. Edes kardemumma ei maistu, vaikka pulla on täynnä niitä pieniä lumoavia mustia pilkkuja. Kanelia on aivan liian vähän ja pullan mahdollinen maku on korkeintaan tunkkainen. Toisella visiitilläni sain aavistuksen verran maukkaamman pullan, mutta rakkaudella näitä pullia ei ole leivottu, se on varma se. Mustikkapiirakat ovat veikeän näköisiä kiekkoja ja tuovat mieleen Saarioisten valmispitsat. Luojan kiitos mustikkapiirakat päihittävät sentään roiskeläpät, vaikka kovin mauttomia ovatkin. Taikina on jälleen kumimaista, eikä mustikkahillo säväytä, jos ei siinä ole suurempaa vikaakaan. Jos näistä on valittava, niin ota mustikkapiirakka. Jotain muutakin vitriinissä on mutta pahoin pelkään, että ne jäävät itseltäni kokeilematta. Teelajitelmana peruskehno Liptonia ja Twinings pussisetti.

Parasta Wanzettassa ovat hinnat, sillä ne ovat todella huokeat. Pulla maksaa 80 senttiä ja pulla + kahvi/tee lähtee kahdella eurolla, mikä lienee itse leivotusta Helsingin keskustan huokein tarjous. Yhtään enempää Wanzettan eväistä ei kyllä kannatakaan maksaa. Näin ollen arvosanaksi tulee kehno, joka kuitenkin on hitusen parempi kuin huono – vai onko? Jos tunnet tarvetta hakea fyysisiä vastineita näille pejoratiivisille sanoille, niin kiven heiton päässä on Wanzettaa pari piirua heikompi Cafe Éntré. Jotain mätää Kruununhaassa.

So far, so good.

Lukemistona tietenkin iltapäivälehdet. Kyllä Hjallis tietää!

 

Kahvila-konditoria Wanzetta, Liisankatu 9. Avoinna ma-pe klo 7-15.

Espresso Edge

Espresso Edge taisi olla Helsingin ensimmäinen amerikkalaistyylinen kahvila, vuosia ennen Waynejä ja Robertseja. Tosin käsitykseni amerikkalaisista kahviloista on melko epämääräinen, ja taitaa ennen kaikkea pohjautua Frendeihin. Joka tapauksessa Espresso Edgen tunnelma on urbaanisti ja sisäsiististi boheemi, eli bobo, on se sitten amerikkalaista tai ei. Kahvilan ovi käy ahkeraan ja ihmiset ovat kovaäänisiä, mikä osittain johtuu nonstoppina huutavasta espressokoneesta. Ilmiö on liiankin tuttu useimmista kahviloista, eivätkä asiaa todellakaan paranna upouudet smoothiemurskaajat, jollainen ulvoo kahvikoneen rinnalla Edgessäkin. Edgen muutoinkin runsaan äänimaailman omaperäinen lisä on tiskin takana tapahtuva kahvisihdin tolkuton hakkaus ja paukutus. Toisinaan tunnen olevani pikemminkin teurastamossa kuin kahvilassa. Siitäkö kahvilan nimikin juontaa juurensa? Desibelien mittaaminen voisi olla paikallaan tässä paikassa, jos ei muuta niin henkilökunnan oman hyvinvoinnin kannalta. PAM:n työsuojeluvaltuutettu paikalle ja sassiin.

Hieman ristiriitaisista tunteista huolimatta minun on myönnettävä, että jotakin Espresso Edgessä tehdään oikein, toisin kuin aiemmin mainituissa massatuotantokahviloissa. Paikan sinänsä harkittu nukkavieru ilme toimii ja paikka on kodikas, vaikka meteli verottaakin kodikkuutta. Yleisilme on lämmin ja raikas (”fresh!?”). Värien kyllästämässä kahvilassa istuminen on itsessään jonkinasteista väriterapiaa ja tekee erityisen hyvää iltojen ja aamujen pimetessä. Katutasoa alempana sijaitseva tila avaa hauskan perspektiivin vilkkaalle Liisankadulle ja kahvilan pienelle terassille. Yliopiston läheisyys antaa mukavan leiman paikalle. Ikkunalaudalla lojuvat sulassa sovussa Image, Minervan Pöllö ja Lintuharrastaja, ja lehtilaatikosta löytyy luettavaa enemmän kuin sivukirjastosta konsanaan.

Espresso Edgen teevalikoima lienee kaupungin paremmasta päästä. Irtoteetä on kymmenkunta eri laatua, joista useat ovat reilua kauppaa. Clipperin lisäksi on Yogi-teetä ja vihreää teetä löytyy useana eri vaihtoehtona. Valitettavasti tee tarjoillaan sormia polttavassa korkeassa juomalasissa; typerä tapa joka niinikään näyttää tulleen jäädäkseen helsinkiläiskahviloihin. Santsikupista joutuu maksamaan täyden hinnan mikä on lähinnä törkeää kun hinnat ovat muutoinkin kovat. Kahveja on paljon ja kahvikoneen ulinasta päätellen niitä myös juodaan. Vielä yksi typerä tapa on pinttynyt Edgeen, eli tuotteiden nimeäminen englanniksi. Tee on sentään yhä teetä.

Edgen yllättävän monilukuiset kauneusvirheet tulevat korvatuksi sillä, että tarjoilussa on määrän sijaan panostettu laatuun. Yleensä tarjolla on porkkana-, sitruuna-, ja juustokakkua, amerikkalaisilla nimillä kylläkin. Kakut ovat paikan päällä leivottuja ja vitriini lupaa, että niissä on käytetty vain luomumunia ja -jauhoja. Porkkanakakku on loistava ja siinä maistuu jopa porkkana. Maku on muheva ja koostumus karkean rakeinen. Kuorrute ei ole liian makea, sekin perin harvinaista. Porkkanakakulle täydet pisteet. Juustokakku on hieman vaisumpi tuttavuus, vaikka omaperäinen onkin. Edgessä tarjolla on se hieman harvinaisempi juustokakku, eli uunissa paistettu versio. Kakku näyttää kuohkealta kuin marenki ja pinta on paahtunut kauniin ruskeaksi. Maultaan se on melkein rahkamainen ja kovin kuiva. Pohja on makea ja kanelinen, mikä tasapainottaa juustotäytteen niukkuutta, mutta kokonaisuus on kuitenkin nuivan mauton. Villa Ullaksen uunijuustokakku voittaa Edgen vastaavan. Sitruunakakku näyttää houkuttelevan keltaiselta sokeripommilta, hyvässä mielessä tahtoo sanoa, mutta en ole vielä maistanut sitä. Ensi kerralla ehdottomasti. Tiskiltä löytyy tietenkin rasvaisia ”brownieita” ja ”cookieita” – mitä vikaa suklaakekseissä/kakuissa on? – ja muuta pientä kivaa.

Kaiken kaikkiaan Espresso Edge on erittäin mukava paikka ja saa korkean yleisarvosanan siitäkin huolimatta, että henkilökunta on hieman nihkeä ja kahvilakoneet ulvovat niin että korvia saa pidellä. Pienehkö tila on hyödynnetty hienosti ja se tuntuu avaralta ja miellyttävältä. Täällä uppoutuisi mielellään kirjaan pidemmäksikin aikaa, mutta ehkä henkilökunta pyrkiikin ajamaan asiakkaat ajoissa ulos? Thank you, come again!

Edgen iloinen sisustus toimii kuin toimiikin

Espresso Edge, Liisankatu 29. Avoinna ma – to 8-19,  pe 8-18 , la-su 11 – 17

Kahvila Villa Ullas

Kahvila Villa Ullas on niin lähellä täydellisyyttä, että se herättää lähes mystisiä uskomuksia. Minusta todella tuntuu siltä, että olen löytänyt jotakin, jota en olisi ikinä uskonut löytäväni Helsingistä. Serendipity on toinen kaukaa haettu ajatus joka kuvaa sitä, miten lähdin pyöräretkelle Itä-Helsinkiin ja vahingossa löysin kahvila Villa Ullaksen. Kahvila Villa Ullas on tarkoin varjeltu salaisuus, en ole kuullut kenenkään hiiskuvan siitä sanaakaan, mutta mielelläni jaan tämän helmen kahvilaystävien kanssa.

Kahvila Villa Ullasta pyörittää Helsingin kaupungin nuorten työohjaus. Ilmeisesti kyse on jonkinlaisesta oppipaikasta niille nuorille, ja kaikesta päätellen vähän vanhemmillekin, jotka eivät ole löytäneet työpaikkaa avoimilta markkinoilta. Yhtälö on sinänsä surkuhupaisa, että Villa Ullas pieksee ylivoimaisesti yhdeksän kaupallista kahvilaa kymmenestä. Henkilökunta on herttaisella tavalla uneliasta, mutta tarjoilu puhuu puolestaan. Aivan vastaleivottua pullaa saa lähes aina. Korvapuustit ovat kauniita ja niissä on runsaasti kardemummaa. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat ruotsalaisia ”snäckor”, eli kotiloita. Rakenne on ilmava, taikina ei ole erityisen rasvainen, toisinaan korvapuustit ovat jopa hieman kuivia. Mutta todella hyviä ovat, jos ehkä voisivat olla maistua hieman enemmän voille. Voisilmäpullissa onkin jo sellainen määrä voita ja sokeria, että en ole edes uskaltanut maistaa niitä. Kakkuvalikoima käsittää useimmiten ainakin lime-juustokakun ja ranskalaisen suklaakakun, lisäksi tarjolla on vaihtelevia juustokakkuja ja piirakoita. Lime-juustokakku on maukas ja raikas, mutta turhankin kuohkea, melkein hyytelömäinen. Mielestäni se saisi olla jämäkämpi. Ranskalainen suklaakakku on hieman liian rasvainen, ja sitä vaivaa lievä aromien puute. Liekö suklaa jotakin halpaa maitosuklaata? Kakku on hyvää, mutta hieman ponnetonta. Paremmat raaka-aineet kerralla peliin. Makeutta kakussa on juuri sopivasti. Houkuttelevan kaneli-juustokakun ehkä yllättäväkin yhdistelmä toimii mainiosti. Täyte on maukasta ja virittää mukavasti alkavan syksyn tunnelmiin. Kakun reunat olivat kuitenkin ihan liian kuivat, mutta ehkä kondiittorilla oli ollut huono päivä? Pitää kokeilla toistamiseen.

Kaiken kaikkiaan Villa Ullaksen leipomokattaus on erinomainen, vaikka hieman parantamisen vaarakin on. Kakut ovat todella hyviä, mutta pienellä hienosäädöllä ne olisivat erinomaisia. Myöskään somistajan kevyt sipaisu ei olisi paikalle pahitteeksi. Aivan ensiksi kannattaisi luopua turhista kertakäyttöastioista, sillä tarjollahan on jo nykyisellään porsliiniastiatkin. Ja kakut on turhaan peitelty elmu-kelmulla, joka tuo mieleen bensa-asemien lasivitriinit. Useimmat kakut tulevat hyvin toimeen parikin päivää ilman sen kummempaa suojaa, joten kelmut jääköön keriinsä. Kauniin vanhan huvilan tilat on hyödynnetty hieman sekavasti, asialle voisi varmasti tehdä jotakin.

Kahvila Villa Ullas on huippupaikka ja Helsingin kahvilahuippua, piste. Ainoa varsinainen miinus tulee puiston toisella laidalla usein rähjäävistä pultsareista, jotka pitävät grillijuhliaan aamusta iltaan. Kahvilaterassilta aukeava näky ei aina ole mieltä ylentävä, vaikka taustalla kimmeltääkin Aurinkolahden poukama kaikessa kauneudessaan. Mutta taivaalta putoilevat nyrkkiä pienemmät kivet eivät pidättele minua tulemasta Villa Ullakseen niin kauan kun tarjoilu ja hinnat ovat näin täydellisesti kohdallaan: korvapuusti 1€, kakku 2,5€. Liptonin teelaaduista löytyy perusmaut, myös vihreää, 1€ santsilla.

Kuinka kaukaa Villa Ullakseen kannattaa varta vasten lähteä? Ainakin 20 kilometrin päästä ihan milloin vaan, ja viikonloppuisin kauempaa. Perille ei pääse autolla, fillarilla sitäkin paremmin. Rastilan metroasemalta matka taittuu polkien viidessä minuutissa. Lokkien kanssa kannattaa olla tarkkana, nekin ovat ihastuneet talon antimiin.

Ullaksenpuisto 6

ma-su klo 10-16

Punaisen tuvan työllistävä vaikutus

Kakku vai pulla? Molemmat!

Elmu-kelmut ja paperilautaset eivät oikein hengitä synkassa 250 vuotta vanhan huvilan kanssa

Café Aaltopelti

Kulttuurikeitaaksi kaavaillun Suvilahden toistaiseksi kirkkain helmi on turhankin hyvin yleisöltä varjeltu Café Aaltopelti. Suvilahden hieman kolkon teollisuusalueen perällä peltisessä varastotilassa toimiva kesäkahvila ei ohikulkijoille ja -ajajille näy kuin pienen itse maalatun kyltin muodossa. Mutta visiitti kahvilaan on ehdottomasti vaivan väärtti, vaikka vaatiikin painajaismaisen Sörnäisten rantatien ylittämisen. Ja todennäköisesti tulet toistekin…

Toista kesää peltimökissä majaansa pitävä Café Aaltopelti on huomattavasti kodikkaampi kuin sen sijainti antaa olettaa. Kahvila jää sopivasti Kulosaarensillan rampin varjoon ja suojaan pahimmalta äänisaasteelta, ja kahvilan nikkaroidulla terassilla istuessa liikenteen huminan unohtaa nopeasti. Jos meteli kaikesta huolimatta häiritsee, niin kannattaa kokeilla kahvilan sisällä roikkuvaa riippumattoa, johon on mukava vaikka nukahtaa.

Ja kun Suvilahteen asti vaivautunut, niin ei kannata kiirehtiä. Cafe Aaltopelti kuuluu niihin mukaviin ja harvinaisiin paikkoihin, joissa ei tunne syyllisyyttä vaikka siellä istuisi koko päivän kuluttamatta muuta kuin kupin teetä. Tunnelma on verkkainen ja ystävällinen, sanottaisiinko ”keskieurooppalaisella” tavalla rento ja boheemi. Paikan päällimmäinen periaate ei ole rahan tahkoaminen. Todennäköisesti kahvilanpitäjät ovat halunneet luoda paikan, jossa he itse viihtyvät. Ja viihtyyhän täällä! Jo mainitun riippumaton lisäksi seinillä on vaihtuvia taidenäyttelyitä, nurkassa kasa sekalaista kansainvälistä luettavaa, liituja ja paperia muksuille, ja miksei vanhemmillekin.

Eikä kahvilan tarjontakaan häpeile puolestaan. Kahvilassa painottuvat nestemäiset herkut, ja limonadeissa riittää valinnanvaraa. Jääkaapissa taitaa komeilla koko Laitilan panimon limpparimenu, lisäksi löytyy jännittävän näköisiä mate-juomia ja ties mitä. Irtoteet on valikoitu huolella, ja useimmat ovat reilua kauppaa. Eritoten Clipperin vihreä tee on hyväksi todettu kesäjuoma. Tarjolla on myös suolaista ja makeaa – Insha´Allah. Tukusta haettua pakastemarjapiirakkaa löytyy lähes joka päivä, mutta se kannattaa jättää väliin siinä toivossa, että yht´äkkiä paikalle pyllähtää lasti itse leivottuja pullia, kakkuja ja piirakoita. Mutta odotus voi käydä pitkäksi, monesti turhaksikin, sillä täällä taidetaan leipoa kun sille päälle satutaan. Itse olen onnistunut saamaan käsiini fantastista porkkakakkua, joka oli täynnä mureita pähkinöitä. Kuorrutus maistui liikaa tomusokerille, mutta muutoin kakku oli täydellistä. Korvapuusteihin olen saanut laittaa hampaani useampaan kertaan, eikä niitä käy moittiminen. Pienen pullat maistuvat mukavasti voille, kookoshiutaleille ja puhtaille vehnäjauhoille. Hullumpaa ei ollut myöskään kasvispiirakka. Itse asiassa, mikäli tarjolla on jotakin itse leivottua, niin se on todennäköisesti herkullista, joten ei kannata jäädä empimään. Ja vaikka vatsaan ei muuta mahtuisi, niin hellepäivänä maistuu Helsingin jäätelötehtaan vaniljapuikko. Hinnatkin ovat kohdallaan.

Café Aaltopellistä ei ole juuri muuta kuin hyvää sanottavaa. Tämä kahvila on kaikin puolin kaunis. Radio Helsinki voisi kenties soida hieman hiljempaa ja ulko-oven pikselimies on hämäävän paljon H&M:n mainoksen näköinen, mutta ymmärtäähän nämä kun päällimmäinen kohderyhmä lienee nuoret urbaanit kaupunkilaiset. Mikään jopoparkkipaikka Cafe Aaltopelti ei kuitenkaan ole, vaan jokaisen kahvilaystävän aito olohuone. Jos haluat viettää elämäsi kesäloman, niin peru Aasian-matkasi ja poikkea kirjastoon ja parkkeeraa viikoksi Café Aaltopellin riippumattoon. Otsonikerros kiittää siinä missä hermosi, makunystyräsi ja lompakkosikin.

Kaasutehtaankatu 1. Avoinna 1.6.-31.8.2009 ma-su klo 10-18.

Huomaa riippumatonpuolikas vasemmalla. Highly recommended!

Katselet Café Aaltopellin ainoaa virhettä.

Ei se koko, vaan se maku!

Café Entré

Olen usein kiireessä pyöräillyt kruununhakalaisen Café Entrén ohi ja ajatellut, että siinä näyttäisi olevan asiallisen oloinen kahvila. Kaukaa katsottuna kaikki onkin kohdallaan. Kahvila sijaitsee mukavan kokoisessa kulmatilassa vanhan kivitalon jalassa rauhallisessa risteyksessä. Lähempää katsottuna julkisivu rupeaakin jo rakoilemaan. Ensimmäinen hälytysmerkki on ikkunoissa juoksevat Lapin kulta tarrat, toinen on tummat ja likaiset ikkunalasit. Ja viimeistään tuulikaapissa mahdolliset illuusiot romahtavat kokonaan. Pölyisillä seinillä roikkuu puoli vuotta vanhoja julisteita ja ovi kaipaisi maalia. Kahvilan puolella tunnelma muistuttaa yhtä paljon kapakkaa kuin kahvilaa. Katonrajassa mölyää TV ja tiskin yllä on pitkä rivi olutlaseja. Ilma on kuvottavasta rasvankatkusta sakea. Ainakin hajun perusteella Café Entrésta saa myös ”kunnon ruokaa”, vaikka en ruokalistaa nähnytkään.

L:n muotoinen tila on periaatteessa toimiva, ja tiskin toisesta päästä löytyy kuin löytyykin lasivitriini. Keskiviikkoiltapäivänä puolityhjä vitriini pitää sisällään muutaman karjalanpiirakan ja lajitelman Delicato-makeita. Niistä lienee turha sanoa sen enempää. Tarjolla on myös muutama croissant, kampaviineri ja pari donitsia. Eritoten donitsit ovat niin hikoilleen näköisiä, että en koskisi niihin vaikka maksettaisiin. Houkuttelevimmalta vaihtoehdolta näyttää teepannu ja laatikko Lipton-teepusseja.

Yleensä en langeta arviota kahvilalle yhden visiitin jälkeen, mutta näkemäni perusteella en voi muuta kuin kehottaa pysymään kaukana Café Entrésta. Paikan ainoa kiistaton plussa tulee reiluista aukioloajoista. Tuntuu pahalta olla näin jyrkkä, eritoten kun Café Entré kaikesta huolimatta tarjoaa jonkinlaisen vaihtoehdon Kruununhaan kapakkavetoiselle ravintolaelämälle, mutta pyydän kahvilaa yrittämään rankasti enemmän. Homma kannattaisi aloittaa kunnon perussiivouksesta ja koko toimintakonseptin uudelleen arvioimisesta.

Mariankatu 13B. Avoinna ma-pe klo 7.30-18, la-su klo 10-17.

Kuva on otettu kännykkäkameralla, mutta nuhjuisuus on peräisin kahvilasta.